Kliseistä, mutta totta; ihminen kokee elämänsä onnellisimmat hetket tavallisen arjen keskellä. Se johtuu hyvin todennäkösesti siitä, ettei niitä hetkiä ole suunniteltu etukäteen. Kun suunnittelee mielessään, miten jostain hetkestä tulisi täydellinen, keskittyy liikaa suunnitelman toteutumiseen ja unohtaa olla onnellinen. Siksi on hyvä olla keräämättä liikaa odotuksia, ja olla sen sijaan spontaani ja avoin.

Mä päätin viime viikon sunnuntaina, että tästä viikosta tulisi onnellinen. Mä olin partiokurssilla, missä mä olin tutustunut ihaniin ja persoonallisiin ihmisiin ja oppinut uusia asioita. Fiilikset oli siis korkealla. Maanantaina mä aloin heti koulun jälkeen valmistella syntymäpäiväyllätystä ystävälleni, jolla oli synttärit tiistaina. Ostin lahjan ihanasta kirjakaupasta, leivoin kakun ja askartelin Tylypahkan hyväksymiskirjeen, sillä ystäväni on suuri Potter-fani. Tiistaina mä vein kakun kouluun ja toteutin yllätyksen, mutta en ihan siten kuin olin suunnitellut. Se ei vähentänyt iloani, sillä ystäväni oli tosi otettu ja onnellinen Tylypahkakirjeestään. Keskiviikkona mä olin myös ihan semi-onnellinen, valmistelin koulussa ja kotona TJ100-päivää, samoin kuin torstaina. Torstaina kävin myös pankissa sijoitusneuvottelussa, mikä sai mut tuntemaan itseni tosi aikuiseksi.

Torstai-iltana onnellisuuskupla kuitenkin poksahti. Mulla oli univelkaa (tosi huono juttu mun tapauksessani), yo-koestressi vyöryi päälleni ja tulevaisuus ahdisti. Mä kierin sängyssä ja itkin kun olisi pitänyt nukkua ja ajattelin, että munhan piti olla onnellinen tällä viikolla. Sitten tajusin, että ei kukaan pysty olemaan onnellinen viikkoa putkeen ja annoin itseni itkeä ja purkaa stressiä. Se auttoi, ja nyt olen taas ihan semi-onnellinen.

Viime viikonlopun kurssin päätteeksi kaikkien selkään kiinnitettiin lappu johon kaikkien piti kirjoittaa jotain positiivista toisesta. Yllätyin ja tulin onnelliseksi näistä ajatuksista.